Miten välttää väkivaltatilanne? Viiden värin valmiustasomenetelmä. Valkoinen.
Kuvittele tilanne: olet ajamassa autolla ja havahdut siihen, että huomaat huristelleesi jo aikaa sitten sen risteyksen ohi, josta sinun olisi pitänyt kääntyä. Tai olet kävelemässä kadulla uppoutuneena kännykkääsi, kun yhtäkkiä säikähdät sinua kohti tulevan auton tööttäystä käveltyäsi täysin huomaamattasi päin punaisia liikennevaloja. Onko tuttua? Nämä molemmat ovat tyypillisiä esimerkkejä tilanteista, jolloin olet ollut liikkeellä valkoisella mielentilalla.
Valkoista mielentilaa kuvaavat sellaiset sanat kuin haaveileva, unelmoiva, murehtiva, ajatuksissaan oleva, ympäristöstään tietämätön. Valkoinen on siis mieliala tai vireystila, jossa ehkä unelmoit jostain mukavasta, kuten ylennyksestä tai tulevasta lomareissusta, haaveilet treffi-illasta uuden ihastuksen kanssa, olet täysin keskittynyt kuulokkeissasi soivaan lempibiisiisi, uppoutunut kännykän ruudulla rullaavaan somemaailmaan… Tai sinulla voi olla jokin iso ja vakava murhe mielessäsi. Ehkä olet huolissasi läheisen terveydestä, rahavaikeuksista, työhaasteesta, tai vellot tunteissasi edellisiltana puolison kanssa käydyn riidan jäljiltä. Joka tapauksessa, keskittymisesi on jossain aivan muualla kuin sen hetkisessä ympäristössäsi.
Valkoinen mielentila on henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeä, koska siinä tilassa olet yksin omien ajatustesi kanssa unelmoiden tai murehtien. Tälle mielentilalle on kuitenkin oma aikansa ja paikkansa. Valkoisella mielentilalla et nimittäin havainnoi ympäristöäsi vaan olet ikään kuin henkisesti pois päältä; niin sanotussa offline-tilassa.
Varkaat, väkivaltarikolliset sekä väkivaltaa uhkailukeinoina käyttävät etsivät tällaisia henkilöitä ympäristöstään. Voidaan puhua uhriprofiilista, koska omiin maailmoihinsa uppoutunut henkilö, joka ei tiedosta mitä ympärillä tapahtuu, vaikuttaa kohdetta etsivälle rikolliselle helpolta kohteelta. Valkoisessa mielialassa liikkuva henkilö ei todennäköisesti havaitse lähistöllä vaanivaa pahantekijää, jolloin lähelle pääsy helpottuu huomattavasti. Valkoinen mielentila on henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeä, koska siinä tilassa olet yksin omien ajatustesi kanssa unelmoiden tai murehtien. Tälle mielentilalle on kuitenkin oma aikansa ja paikkansa. Valkoisella mielentilalla et nimittäin havainnoi ympäristöäsi vaan olet ikään kuin henkisesti pois päältä; niin sanotussa offline-tilassa. Väkivaltarikollisten lisäksi myös näpistelijät ja varkaat hyödyntävät tämän tyyppistä kohdetarkkailua. Varkaat saattavat jopa testata kohteensa valppaustilaa lähestymällä heitä ja kävelemällä aivan vierestä testatakseen havaitseeko henkilö heitä ja tehdäkseen riskiarviota kiinnijäämisestään.
Julkisiin tiloihin kuten keskustaan, ravintolaan, työpaikalle, kauppakeskuksiin tai liikenteeseen valkoinen valmiustaso ei kuitenkaan kuulu. Yritä siis tunnistaa nuo hetket, jolloin olet omissa ajatuksissasi. Opettele tunnistamaan se tunne, josta havahdut siellä autossa ajettuasi risteyksesi ohi tai punaisissa valoissa tööttäävää autoa säikähtäessäsi. Opi tunnistamaan ne, jotta voit välttää niitä. Kuten sanottu, jokaiselle valkoisen mielialan tunteista on oikea tarve, ja niille on olemassa oikea aika ja paikka. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että se paikka on sinun oma kotisi. Se voi tietenkin olla myös jokin muu sinulle täysin tuttu ja turvallinen tila. Sellaisessa paikassa on täysin ok tyhjentää aivot, päästää irti tarkkana olemisesta ja havainnoinnista, ja heittäytyä täysin valkoiseen mielentilaan murehtimaan tai unelmoimaan, uppoutumaan someen tai ikkunan tuijottamiseen. Kun astut ulos kodistasi, opettele omaksumaan itsellesi uusi mielentila. Keltainen mielentila josta kirjoitan seuraavassa artikkelissani.
Uhkatilanteen ja aggressiivisen henkilön kohtaamiseen liittyviin koulutuksiin voit tutustua tästä linkistä.